Rukoileminen salassa
Rukoilemisen opetteleminen ei ole mikään kevyt tehtävä tai tie kulkea elämän aikana. Jos rukous on suurin saavutuksemme maan päällä, voimme olla varmoja, että se vaatii kurinalaista harjoitusta. Voimallinen rukous vaatii voimallista harjoitusta. Rukouksen koulussa on omat ehtonsa ja vaatimuksensa. Se on kielletty paikka kaikilta, joilla ei ole varmaa päämäärää eikä päättäväistä sydäntä. Vahvat miehet murtuvat harjoituksen paineen alla. Rukoukseen keskittyminen on raskaampi tehtävä kuin vasaran käsittelyn tai kyntöauran ohjaus. Harjoitus rajoittaa vapautta ja valmentaa mielen tarkkaavaisuuteen. Ymmärtäminen on koettelevampaa kuin tekeminen ja mietiskely vaativampaa kuin palvelustyö.
Syy, miksi niin monet ihmiset eivät rukoile, on sen kustannukset. Hintana ei ole niinkään raataminen raskaassa anomisessa, vaan päivittäinen uskollisuus rukouselämälle. Rukouselämä on jumalisuuden koetinkivi; sen ylläpito on vaikeampaa kuin minkään muun asian uskonelämässämme. Jotkut eivät hyväksy ajatusta harjoittelusta tai palavuudesta, kun puhutaan rukouksesta. He eivät rukoile sillä tavalla, eivätkä halua lastensakaan pyytävän mitään itkun tai kyynelten avulla. Vastenmielisyys kyyneliä kohtaan on ymmärrettävää, eikä kukaan edellytäkään heidän rukoilevan sillä tavalla. Heidän lastensa tilanne saattaa kuitenkin olla aivan toisenlainen. Mikään ei ole sen kauempana totuudesta kuin väärä rinnastus. Rukouksen koulu on niitä varten, jotka todella haluavat oppia rukoilemaan.
Salaisessa paikassa rukoileminen
He, jotka haluavat oppia, ovat opetuslapsia. He asettavat itsensä Hänen ikeensä alle - Hänen, jolta he haluavat oppia. Ensimmäinen ehto on opetusta janoava henki. Meidän Herrallamme on arvovalta opettaa. Hän itse on esimerkki ja opastaja. Ei ole muuta auttajaa kuin Hän. Kun olemme pyytäneet Häntä opettamaan meitä rukoilemaan, meidän tulee alistaa mielemme ja sydämemme Hänen opetukselleen ja taipua uskolliseen tottelevaisuuden harjoitukseen.
Mitä meidän Herramme opettaa meille rukouksesta?
Yksi tärkeimmistä asioista on, että meillä tulee olla paikka, jossa rukoilla. On totta, että koko maailma on Herran, eikä ole olemassa paikkaa, jossa rukouksia ei kuultaisi. Jumala haluaa, että ihmiset rukoilevat kaikkialla. Missä olemmekin, Hän on aina lähellä. Missä ikinä ihmissydän rukoilee, sielu löytää Jumalan pyhäkön. Kukaan ei voi sanoa, etteikö Jeesus olisi pitänyt koko maailmaa pyhitettynä paikkana - Hän itse sanoi maan olevan Jumalan astinlauta. Silti Hänellä oli tapana vetäytyä yksinäiseen paikkaan rukoilemaan. Hän tarvitsi erillisen hiljaisen paikan. Hän sanoi opetuslapsilleen: "Ja kun rukoilette, älkää olko niinkuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa. Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle." (Matt. 6:5-6)
Miksi Hän haluaa kammion ja suljetun oven? Ensiksikin Jumala edellyttää rukouksen olevan todellista. Tekopyhät eivät koskaan rukoile salassa. Teeskennellyt rukoukset vaativat aina yleisön. Ne on tarkoitettu ihmisten kuultaviksi. Niillä saa tunnustusta taitavasta sanankäytöstä, vilpittömästä esityksestä sekä hurskaan maineen. Jumalalle näillä ei ole mitään merkitystä. Sellaiset asiat eivät kestä Hänen edessään. Rukous on vain ja ainoastaan rukoilijan sielun ja Jumalan välinen asia.
Hiljaisessa paikassa rukoileminen
Sielu tarvitsee hiljaisen paikan, sillä siellä me opimme rukoilemaan. Siellä - yksinäisyydessä Jumalan kanssa - meidän Herramme kehottaa meitä rukoilemaan Isäämme, joka on salassa ja joka näkee salassa. Yksinäisyys on todellinen koetus. Useimpien mielen valtaa pelko, kun he ovat yksin hiljaisuudessa. Sydän käpertyy kokoon Jumalan edessä, joka näkee salassa! Kuka kestää Hänen läsnäolossaan? Kuka voi olla Jumalan seurassa, Hänen, joka on valo ilman varjoa? Sydänten tulee olla vilpittömiä ja niiden käsien puhtaat, jotka uskaltavat sulkea oven ja olla yksin Jumalan kanssa. Useimpien ihmisten elämä muuttuisi perinpohjin, jos heidät suljettaisiin salaiseen paikkaan Jumalan seuraan puoleksi tunniksi päivässä.
Sellaisessa rukouksessa koko sielun tulee olla valveilla ja valppaana. Kun meidän Herramme otti Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen mukaansa salaiseen paikkaan rukoilemaan, nämä vaipuivat syvään uneen. Sama tapahtui Kirkastusvuorella sekä Getsemanen puutarhassa. Vasta kun opetuslapset olivat täysin hereillä, he näkivät Herran kirkkauden sekä ymmärsivät Hänen tuskansa suuruuden. On joitain hiljaisia paikkoja - tosin se on harvinaista - joissa ihmiset eivät kenties voi puhua, mutta nukkumaan he pystyvät. Haaveilu ei kuitenkaan ole mietiskelyä, eikä unelias lepo rukoilemista. Rukouksen salainen paikka kutsuu mielen ja sydämen jokaista sopukkaa.
"Kiitä Herraa, minun sieluni, ja kaikki, mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä." (Ps. 103:1)
Ihmisen koko olemus on mukana rukouksessa. Samoin se on mukana ylistyksessäkin. Yksityisen ja yhteisön rukouksen välillä on ratkaiseva ero. Kumpikin näistä rukouksista tuo omanlaisensa siunauksen, mutta niillä on muitakin eroja. Yhteisrukous ei ole niin vaativa. Yhteisöllisyyden tunne rohkaisee ja innostaa sanallista ilmaisua. Ohjattu rukous on miellyttävää, mutta siinä ajattelun hoitaa yleensä yksi henkilö muiden puolesta. Kahdenkeskisessä rukouksessa sielu on avoin ja alaston Jumalan edessä. Ajattelu on henkilökohtaista, rukous on aitoa ja vaikuttimet asetetaan kyseenalaisiksi. Yhteisrukous luo yhteishengen, kahdenkeskinen rukous harjoittaa luonnetta. Tunti päivässä Jumalan kanssa - kukapa pystyisi mittamaan sen vaikutuksen?
Herran vuori
Tie pyhyyden läsnäoloon ei ole mikään valtaväylä. Ihminen menee omaan kammioonsa, mutta Jumalan läsnäolo tekee siitä pyhän paikan. Maalliselle ihmiselle ei anneta mitään tällaista, mutta etsivä sielu löytää sen. Joillekin ihmisille ei suoda vastaanottoa. On sieluja, jotka eivät osaa rukoilla. Jaakob sanoo näistä, ettei heidän kaltaistensa pidä luulla saavansa mitään Herralta (Jaak. 1:5-8). Jo ennen kuin Kristus opetti ihmisiä rukoilemaan, psalminkirjoittaja julisti: "Jos minulla olisi vääryys sydämessäni, ei Herra minua kuulisi" (Ps. 66:18). Jumalan tuomioistuin on rukouskammiossa, mutta siellä on myös armoistuin, sillä muuten ei kukaan uskaltaisi astua sisään. Unohdetut synnit heräävät eloon ja salatut asiat ovat avoimen alastomia Hänen edessään; Hänen, jonka kanssa meidän täytyy sopia asiat. Kaikilla, jotka tulevat pyhyyden läsnäoloon, pitää olla vilpitön halu Jumalan puoleen sekä omatunto suunnattuna valoon.
Meidän Herramme painotti anteeksiantavan mielen merkitystä. Varmin asia, joka estää pääsyn pyhyyden läsnäoloon rukouksissamme, on anteeksiantamaton sydän. Jumala ei hyväksy yhtäkään lahjaa ennen kuin sovinto on tehty. "Sentähden, jos tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen, ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi" (Matt.5:23-24).
Kun Jeesus toi esiin uskon ja rukouksen vuorovaikutuksen lain, Hän sanoi: "Sentähden minä sanon teille: kaikki, mitä te rukoilette ja anotte, uskokaa saaneenne ja niin se on teille tuleva. Ja kun te seisotte ja rukoilette, niin antakaa anteeksi, jos kenellä teistä on jotakin toistansa vastaan, että myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaisi teille anteeksi teidän rikkomuksenne. Mutta jos te ette anna anteeksi, niin ei Isännekään, joka on taivaissa, anna anteeksi teidän rikkomuksianne" (Matt. 11:24-26).
Miksi Hän painotti anteeksiantamusta näin paljon? Eikö kyseessä ollutkin sama syy, miksi Laki ja Profeetat painottivat vanhurskautta? Kaikkien, jotka tulevat Ainoan Pyhän eteen, pitää olla pyhiä, ja kaikkien, jotka tulevat Armollisen Jumalan luo, pitää olla armahtavaisia. Armon anojan pitää uskoa armoon.
Oma rukouskammiosi
Älköön yksikään sielu lannistuko ja luopuko - aloita rukoileminen! Koulut asetetaan arvojärjestykseen niiden oppilaiden kykyjen mukaan. Nekin suurmiehet ja -naiset, jotka ovat mahtavia rukoilijoita ja iloitsevat viettäessään 3-4 tuntia päivässä yksin Jumalan kanssa, olivat kerran aloittelijoita. He kehittyvät jatkuvasti. Saamme lohtua, kun muistamme, että saamme mennä omaan rukouskammioomme. Jumala, joka siellä on, on meidän Isämme.
Syy, miksi niin monet ihmiset eivät rukoile, on sen kustannukset. Hintana ei ole niinkään raataminen raskaassa anomisessa, vaan päivittäinen uskollisuus rukouselämälle. Rukouselämä on jumalisuuden koetinkivi; sen ylläpito on vaikeampaa kuin minkään muun asian uskonelämässämme. Jotkut eivät hyväksy ajatusta harjoittelusta tai palavuudesta, kun puhutaan rukouksesta. He eivät rukoile sillä tavalla, eivätkä halua lastensakaan pyytävän mitään itkun tai kyynelten avulla. Vastenmielisyys kyyneliä kohtaan on ymmärrettävää, eikä kukaan edellytäkään heidän rukoilevan sillä tavalla. Heidän lastensa tilanne saattaa kuitenkin olla aivan toisenlainen. Mikään ei ole sen kauempana totuudesta kuin väärä rinnastus. Rukouksen koulu on niitä varten, jotka todella haluavat oppia rukoilemaan.
Salaisessa paikassa rukoileminen
He, jotka haluavat oppia, ovat opetuslapsia. He asettavat itsensä Hänen ikeensä alle - Hänen, jolta he haluavat oppia. Ensimmäinen ehto on opetusta janoava henki. Meidän Herrallamme on arvovalta opettaa. Hän itse on esimerkki ja opastaja. Ei ole muuta auttajaa kuin Hän. Kun olemme pyytäneet Häntä opettamaan meitä rukoilemaan, meidän tulee alistaa mielemme ja sydämemme Hänen opetukselleen ja taipua uskolliseen tottelevaisuuden harjoitukseen.
Mitä meidän Herramme opettaa meille rukouksesta?
Yksi tärkeimmistä asioista on, että meillä tulee olla paikka, jossa rukoilla. On totta, että koko maailma on Herran, eikä ole olemassa paikkaa, jossa rukouksia ei kuultaisi. Jumala haluaa, että ihmiset rukoilevat kaikkialla. Missä olemmekin, Hän on aina lähellä. Missä ikinä ihmissydän rukoilee, sielu löytää Jumalan pyhäkön. Kukaan ei voi sanoa, etteikö Jeesus olisi pitänyt koko maailmaa pyhitettynä paikkana - Hän itse sanoi maan olevan Jumalan astinlauta. Silti Hänellä oli tapana vetäytyä yksinäiseen paikkaan rukoilemaan. Hän tarvitsi erillisen hiljaisen paikan. Hän sanoi opetuslapsilleen: "Ja kun rukoilette, älkää olko niinkuin ulkokullatut; sillä he mielellään seisovat ja rukoilevat synagoogissa ja katujen kulmissa, että ihmiset heidät näkisivät. Totisesti minä sanon teille: he ovat saaneet palkkansa. Vaan sinä, kun rukoilet, mene kammioosi ja sulje ovesi ja rukoile Isääsi, joka on salassa; ja sinun Isäsi, joka salassa näkee, maksaa sinulle." (Matt. 6:5-6)
Miksi Hän haluaa kammion ja suljetun oven? Ensiksikin Jumala edellyttää rukouksen olevan todellista. Tekopyhät eivät koskaan rukoile salassa. Teeskennellyt rukoukset vaativat aina yleisön. Ne on tarkoitettu ihmisten kuultaviksi. Niillä saa tunnustusta taitavasta sanankäytöstä, vilpittömästä esityksestä sekä hurskaan maineen. Jumalalle näillä ei ole mitään merkitystä. Sellaiset asiat eivät kestä Hänen edessään. Rukous on vain ja ainoastaan rukoilijan sielun ja Jumalan välinen asia.
Hiljaisessa paikassa rukoileminen
Sielu tarvitsee hiljaisen paikan, sillä siellä me opimme rukoilemaan. Siellä - yksinäisyydessä Jumalan kanssa - meidän Herramme kehottaa meitä rukoilemaan Isäämme, joka on salassa ja joka näkee salassa. Yksinäisyys on todellinen koetus. Useimpien mielen valtaa pelko, kun he ovat yksin hiljaisuudessa. Sydän käpertyy kokoon Jumalan edessä, joka näkee salassa! Kuka kestää Hänen läsnäolossaan? Kuka voi olla Jumalan seurassa, Hänen, joka on valo ilman varjoa? Sydänten tulee olla vilpittömiä ja niiden käsien puhtaat, jotka uskaltavat sulkea oven ja olla yksin Jumalan kanssa. Useimpien ihmisten elämä muuttuisi perinpohjin, jos heidät suljettaisiin salaiseen paikkaan Jumalan seuraan puoleksi tunniksi päivässä.
Sellaisessa rukouksessa koko sielun tulee olla valveilla ja valppaana. Kun meidän Herramme otti Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen mukaansa salaiseen paikkaan rukoilemaan, nämä vaipuivat syvään uneen. Sama tapahtui Kirkastusvuorella sekä Getsemanen puutarhassa. Vasta kun opetuslapset olivat täysin hereillä, he näkivät Herran kirkkauden sekä ymmärsivät Hänen tuskansa suuruuden. On joitain hiljaisia paikkoja - tosin se on harvinaista - joissa ihmiset eivät kenties voi puhua, mutta nukkumaan he pystyvät. Haaveilu ei kuitenkaan ole mietiskelyä, eikä unelias lepo rukoilemista. Rukouksen salainen paikka kutsuu mielen ja sydämen jokaista sopukkaa.
"Kiitä Herraa, minun sieluni, ja kaikki, mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä." (Ps. 103:1)
Ihmisen koko olemus on mukana rukouksessa. Samoin se on mukana ylistyksessäkin. Yksityisen ja yhteisön rukouksen välillä on ratkaiseva ero. Kumpikin näistä rukouksista tuo omanlaisensa siunauksen, mutta niillä on muitakin eroja. Yhteisrukous ei ole niin vaativa. Yhteisöllisyyden tunne rohkaisee ja innostaa sanallista ilmaisua. Ohjattu rukous on miellyttävää, mutta siinä ajattelun hoitaa yleensä yksi henkilö muiden puolesta. Kahdenkeskisessä rukouksessa sielu on avoin ja alaston Jumalan edessä. Ajattelu on henkilökohtaista, rukous on aitoa ja vaikuttimet asetetaan kyseenalaisiksi. Yhteisrukous luo yhteishengen, kahdenkeskinen rukous harjoittaa luonnetta. Tunti päivässä Jumalan kanssa - kukapa pystyisi mittamaan sen vaikutuksen?
Herran vuori
Tie pyhyyden läsnäoloon ei ole mikään valtaväylä. Ihminen menee omaan kammioonsa, mutta Jumalan läsnäolo tekee siitä pyhän paikan. Maalliselle ihmiselle ei anneta mitään tällaista, mutta etsivä sielu löytää sen. Joillekin ihmisille ei suoda vastaanottoa. On sieluja, jotka eivät osaa rukoilla. Jaakob sanoo näistä, ettei heidän kaltaistensa pidä luulla saavansa mitään Herralta (Jaak. 1:5-8). Jo ennen kuin Kristus opetti ihmisiä rukoilemaan, psalminkirjoittaja julisti: "Jos minulla olisi vääryys sydämessäni, ei Herra minua kuulisi" (Ps. 66:18). Jumalan tuomioistuin on rukouskammiossa, mutta siellä on myös armoistuin, sillä muuten ei kukaan uskaltaisi astua sisään. Unohdetut synnit heräävät eloon ja salatut asiat ovat avoimen alastomia Hänen edessään; Hänen, jonka kanssa meidän täytyy sopia asiat. Kaikilla, jotka tulevat pyhyyden läsnäoloon, pitää olla vilpitön halu Jumalan puoleen sekä omatunto suunnattuna valoon.
Meidän Herramme painotti anteeksiantavan mielen merkitystä. Varmin asia, joka estää pääsyn pyhyyden läsnäoloon rukouksissamme, on anteeksiantamaton sydän. Jumala ei hyväksy yhtäkään lahjaa ennen kuin sovinto on tehty. "Sentähden, jos tuot lahjaasi alttarille ja siellä muistat, että veljelläsi on jotakin sinua vastaan, niin jätä lahjasi siihen alttarin eteen, ja käy ensin sopimassa veljesi kanssa, ja tule sitten uhraamaan lahjasi" (Matt.5:23-24).
Kun Jeesus toi esiin uskon ja rukouksen vuorovaikutuksen lain, Hän sanoi: "Sentähden minä sanon teille: kaikki, mitä te rukoilette ja anotte, uskokaa saaneenne ja niin se on teille tuleva. Ja kun te seisotte ja rukoilette, niin antakaa anteeksi, jos kenellä teistä on jotakin toistansa vastaan, että myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaisi teille anteeksi teidän rikkomuksenne. Mutta jos te ette anna anteeksi, niin ei Isännekään, joka on taivaissa, anna anteeksi teidän rikkomuksianne" (Matt. 11:24-26).
Miksi Hän painotti anteeksiantamusta näin paljon? Eikö kyseessä ollutkin sama syy, miksi Laki ja Profeetat painottivat vanhurskautta? Kaikkien, jotka tulevat Ainoan Pyhän eteen, pitää olla pyhiä, ja kaikkien, jotka tulevat Armollisen Jumalan luo, pitää olla armahtavaisia. Armon anojan pitää uskoa armoon.
Oma rukouskammiosi
Älköön yksikään sielu lannistuko ja luopuko - aloita rukoileminen! Koulut asetetaan arvojärjestykseen niiden oppilaiden kykyjen mukaan. Nekin suurmiehet ja -naiset, jotka ovat mahtavia rukoilijoita ja iloitsevat viettäessään 3-4 tuntia päivässä yksin Jumalan kanssa, olivat kerran aloittelijoita. He kehittyvät jatkuvasti. Saamme lohtua, kun muistamme, että saamme mennä omaan rukouskammioomme. Jumala, joka siellä on, on meidän Isämme.
Kommentit
Lähetä kommentti